Kamarikuoro Dissonanssi

Me olemme

Kamarikuoro Dissonanssi: Otaniemessä toimiva sekakuoro, joka laulaa monipuolista musiikkia aina renessanssista glam metalliin – hauskanpitoa unohtamatta!

Kuoro on perustettu vuonna 2013 ja sen jäsenet ovat pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoita. Kuoroyhdistys toimii Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan yhteydessä. Harjoittelemme kerran viikossa Otaniemessä, Aalto-yliopiston tiloissa, ja konsertteja meillä on 3-4 kertaa vuodessa. Kuoroa johtaa Joonas Tuominen.

Check out this page in English

Haluatko mukaan laulamaan?

Järjestämme avoimet treenit ja koelaulut aina lukukauden alussa, syyskuussa sekä tammikuussa. Avoimiin treeneihin sekä koelauluihin ovat tervetulleita kaikki laulamisesta kiinnostuneet, oli aikaisempaa taustaa laulamisesta tai ei! Koelauluissa paikalla ovat kuoronjohtaja Joonas Tuominen sekä äänialavastaavat. Koelauluissa sinun tulee laulaa yksi vapaavalintainen laulu ilman säestystä, minkä jälkeen testaamme äänialaasi ja teemme muutaman melodiantoistotehtävän.

Syksyn 2018 koelaulut on pidetty 18.9. ja 25.9., ja seuraavat koelaulut järjestetään tammikuussa 2019 - seuraa siis meitä Facebookissa, niin saat tiedon koelauluista!

Yhteystiedot

Hallinnollisista asioista vastaa kuoroyhdistyksen hallitus.

Kuorollamme on myös Facebook-sivu.